Ikitalvi RPG

Fantasiaroolipeli

Juoni taustoineen

Verennia on karu ja kylmä; laaja manner on ikuisen ja tappavan talven kynsissä, ja kaikkialle minne silmä kantaa voi matkamies nähdä vain silkkaa valkeaa lumihankea ja karua autiomaata. Elo tässä maassa on kylmää helvettiä, ja kukapa siis ei tahtoisi jotakin, joka sulattaisi kaiken lumen, ja tekisi asuinmaasta todellisen paratiisin? 

Vain pieni, verenpunainen kivi, Armëothin Sydän, voi koskaan tuoda kesän kansalleen.


Armëoth oli haltianeidoista kaunein; Hänen korpinmustat hiuksensa olivat pitkät ja lainehtivat kuin öinen tähtitaivas. Hänen ihonsa oli terve, ja sai punaisen kosketuksen poskilleen, kuin vastakypsynyt omena. Hänen vartensa oli hoikka, ja hän kulki eteerisenä kuin yön varjo; mutta häneltä puuttui sydän. 

Kylmä kuin talvinen yö tuo tumma neito oli. Hänen sielunsa oli mätä, ja musta kuin helvetin synkeimmät kuilut. Hän kulki Verennian mailla vailla hyvää, ja tappoi kaiken elävän mennessään. Ihmiset, haltiat, puut, pedot, linnut, kasvit, ruohon, veden ja tähtien tuikkeen. Armëoth etsi rauhaa tappamalla, muttei koskaan sitä kyennyt savuttamaan, ja vajosi syvään epätoivoon Rautavuorten juurella, pienessä pyhätössä. 

Velhojen pyhättöön tunkeutunut haltianeito otettiin kiinni, ja vietiin ylivelho Meomorin eteen kuultavaksi. Neito kertoi ettei hänellä ollut sydäntä, johon koko velhokansa reagoi kovalla kiihkolla ja kauhulla. Velhojen joukosta kuitenkin yksi, hädintuskin vähäisin ja surkein taikuri nousi, ja lupautui tekemään Armëothille sydämen rubiinista. Armëothin isä oli haltiataikuri, ja sostui ehdotukseen sillä tahtoi kaikkein kalleimpansa toimivan kuten muutkin haltiat. 

Rautavuorien kääpiöiltä ostettiin verenpunainen rubiini, joka sitten taioin saatettiin haltian rintaan. Sen alettua sykkiä maagista vertaan, muuttui Armëothin olemus täydellisesti.  

Tästä tuli hyvä, ja tämä sai uusia nimiä Verennian rotujen kielissä. Haltia sai nimen Nauru, Kesä ja Valontuoja; Hän kantoi rinnassaan kesän jalokiveä.


Mutta vain ihmiselämän sai pahuuksista parannettu haltianeito elää hyvää elämäänsä, kun paatunut hiisijohtaja riisti sydämen tämän rinnasta, ja jätti neidon kuolemaan keskelle karuinta erämaata, jonne Armëoth oli ollut tuomassa kevättä. 

Kevät ei koskaan tullutkaan.


Hiisi piti Armëothin Sydämeksi kutsutun jalokiven, ja sai pian todeta sen järisyttävän voiman. Vain vuosi neidon kuolemasta, nousivat pohjoisesta tummaa indigoa säkenöivät pilvet. Ne, jotka eivät päässeet piiloon, jäivät armotta tappavan lumimyrskyn jalkoihin.

Kun jälleen aurinko nousi viidentoista päivän kuluttua, oli koko maa hautautunut lumeen ja jäähän; lukuunottamatta hiisien pientä kylää ääripohjoisessa. 

Tottakai moinen herätti kummeksuntaa kansojen joukossa, ja syntyi Kevään Liitto, johon kuuluivat ihmiset, haltiat sekä kentaurit. Yhteistuumin valtavat armeijat hyökkäsivät hiisikylään, ja anastivat jalokiven jonka kokivat omakseen. 


Kuten alunperin liitto oli sopinut, kiveä ei annettukkaan kaikelle kansalle, vaan ihmiset veivät sen; Ihmiset rakensivat linnansa Davandorin laaksoon, ja asettivat kiven linnan korkeimpaan torniin. Se toi ihmisten laaksoon ikuisen kesän. 

Metsät ja niityt puhkesivat kukkaan, ja saaliseläimet palasivat ennen jäiseen laaksoon nopeasti. 


Mutta muut kansat eivät katsoneet ihmisten itsekeskeisyyttä, kieroutta ja sopimusten pettämistä hyvällä; Kevään Liitto oli murtunut, ja kukin Verennian roduista tahtoi tuon salaperäisen kiven omakseen - hinnalla millä hyvänsä.


Kylmänkalseisiin maisemiin on helppo lähteä seikkailemaan foorumilta löytyvän kartan myötä.